maanantai 15. kesäkuuta 2015

HAKUNA MATATA

Matkustin perheeni kanssa Keniaan talvella 2012.  Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, ettei
siellä juurikaan näkynyt korkeita pilvenpiirtäjiä, kukkaistutuksia kadunvarsilla, houkuttelevia ravintoloita tai kaupungilla shoppailevia turisteja. Lentokentältä matka hotellillemme kesti puoli tuntia ja katsellessani bussin ikkunasta maisemia - no ennemminkin sitä köyhyyttä ja roskan määrää - minulle tuli huono omatunto. 

Huono omatunto siksi, että minulla on puhdasta vettä, ruokaa. Että saan käydä koulua. Minulla on ihan liikaa vaatteita ja oma telkkarikin. Ja asun oikeassa talossa. Mutta miksi minulla on kaikkea tätä? Ja miksi heillä ei ole yhtään mitään, vai onko? 

Tori Mombasan laidalla.

Paikalliset ihmiset kulkivat rikkinäisissä, likaisissa vaatteissa. Yhdellä pikkupojalla oli aikuisten t-paita, joka näytti hänen yllään mekolta. Minä kävelin ympäri Mombasan keskustaa farkkusortseissani ja uudessa kukkatopissani. Kerjäävä mies pesi kasvojaan tien varressa olevasta lammikosta, minä taas join raikasta vettä kaupasta ostamastani vesipullosta. Tunsin tämän maailman niin epäreiluksi paikaksi, mutta eräs paikallinen tuttavani sanoi: "Kenyan girl and Finnish girl are friends". 

Kadut olivat ahtaita ja erittäin likaisia

Ihmiset eivät millään tavoin olleet vihamielesiä parempiosaisuudestani, päinvastoin he ottivat minut ystävänä vastaan. He kyselivät, mitä kaikkea suomalaisessa koulussa opetellaan ja onko meillä kotona ihan oikeasti jääkaappi. He kertoivat myös omasta elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan: eikä niihin kuulunut hienot autot tai ilmastoitu hotellihuone. Haluttiin oppia aakkoset ja laskemaan kertolaskuja. Tai jos pääsisi pelaamaan jalkapalloa oikealla pallolla eikä potkittaisi tyhjiä tölkkejä. 

Miesjoukko viettämässä aikaa puistossa, jossa jotkut ihmiset jopa asuivat. He nukkuivat yöt penkeillä tai pensaiden alla. Omaisuutta säilytettiin muovipusseissa, jotka ripustettiin päivisin puista roikkumaan.
Mies raahasi omin voimin banaanikärryjä ja yritti saada hedelmiä myydyiksi.

Muistatteko Leijonakuninkaasta tutut Timonin ja Pumban? Entä lausahduksen "Hakuna matata"? Hassua, että kenialaiset hokivat tuota koko ajan! "Hakuna matata." "Ei huolen häivää." Oltiin kiitollisia siitä vähästäkin avusta, mitä sai. Suomalaisten pitäisi oppia sama.

Keniassa peruskoulu on ilmainen, joten melkein kaikki lapset aloittavat koulunkäynnin. Valitettavasti moni jättää koulun kesken, sillä koulumatkat ovat pitkiä, opetustilat vähissä ja köyhyys pakottaa töihin. Opettajiakaan ei ole tarpeeksi, joten yhdellä luokalla saattaa olla yli 50 oppilasta. Tämä heikentää huomattavasti opetuksen laatua.

Vierailimme matkamme aikana koulussa, kansallispuistoissa, kylissä ja vammaiskeskuksessa. Yritimme olla paikallisille ihmisille avuksi: lahjoitimme leluja, vaatteita, koulutarvikkeita ja ostimme kaikki tuliaiset köyhiltä kauppiailta.

Kaikissa kerrostaloissa ei ole ilmastointia tai lasi-ikkunoita.
Laitan tähän loppuun vielä pienen kenia-suomi-sanaston. Oikeastaan kenialaiset puhuvat swahilia, ja tällä sanavarastolla minäkin pärjäsin jo aika pitkälle :) Sanat lausutaan samoin kuin suomenkielessä.

Hei! - Jambo!
Miten menee? - Habari?
Tervetuloa / ole hyvä - Karibu
Kyllä - Ndiyo
Ei - Hapana
Kiitos - Asente 
Näkemiin - Kwa heri
Hyvää matkaa! - Safari njema!
Hakuna matata - Ei huolen häivää
Pole pole - Ihan rauhallisesti vain


Matkan aikana törmäsin usein ajatukseen "miksei kukaan tee tälle köyhyydelle mitään?". 
En vielä tietä, kuka se kaikkien kaipaama joku on, joten siihen asti yritän itse auttaa parhaani mukaan. 

Toivottavasti tämä herätti teissä jonkinlaisia ajatuksia, olisi kiva kuulla niistä tuolla kommenttiboksissa. Keskustelua kannattaa herätellä myös omassa vartioillassa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti